keskiviikko 9. toukokuuta 2012

Yhteisistä hetkistä - Äkkigalleria 15


Viidestoista Äkkigalleria esittelee kaksi nuorta kuvataiteilijaa Ranskan Bretagnesta. Camille Girard ja Paul Brunet ovat Äkkigallerian neljänsiä residenssitaiteilijoita. Vuodesta 2007 alkaen tiivistä yhteistyötä tehneet taiteilijat työskentelevät Jyväskylässä kolme viikkoa ennen 17.5.2012 pidettäviä näyttelynsä avajaisia pääasiassa piirtäen. Heidän työskentelytavastaan on hioutunut mielenkiintoinen kahden ihmisen yhteinen yksilösuoritus.


Äkkigallerian näyttelyssä tullaan näkemään Jyväskylän residenssin aikana syntyneitä teoksia, joihin taiteilijoiden ensimmäinen matka Suomeen on jättänyt jälkensä. Taiteilijat ovat toimineet nykypäivän arkeologeina keräten ympäristöstään sekä huomioita että materiaalia teoksiaan varten: suomalaisia puutaloja, autoja, puita, kadunvarren roskalaatikoita, ikkunalaudalla sulavaa jäätä, keväisiä kukkia ja kahvilusikoita, kiviä, nappeja ja katuojasta löytyneitä paperinpaloja sekä palasia ja jälkiä toisten ihmisten elämästä. Camille ja Paul ottavat nuo löydöt osaksi omaa luomisprosessiaan ja tekevät niistä yhdessä uusia tarinoita.


Mutta mitä taiteilijat näkevät ja kokevat Jyväskylässä? Tunnistammeko me näitä piirustuksiin tallentuneita arjessamme taakse jääneitä esineitä ja jokapäiväistä elinympäristöämme? Tarkka kynänjälki muistuttaa symbolisesti valokuvan hetken pysäytysvoimaa. Teokset kertovat kuitenkin enemmän ajan kulusta kuin sen pysähtymisestä. Ajasta, joka on käytetty piirrosten kohteiden tarkasteluun, mielikuvien sulatteluun ja kokemuksien tallentamiseen, toisaalta ajasta, jonka taiteilijat ovat viettäneet keskenään keskellä uutta ympäristöä ja kulttuuria sekä tilasta, jossa tästä kaikesta on muotoutunut uusia nykyhetkiä.


Camille Girard ja Paul Brunet voittivat vuoden 2012 ranskalaisen PRIX Icart -taidekilpailun yleisöäänestyksen.


Äkkigalleria 15
18.–20.05.2012, klo 13–19
Kauppakatu 5
Avajaisia vietetään torstaina 17.5. kello 17–19.
Yläkaupungin yössä Äkkigalleria on auki klo 13–21.

Tämänkertainen Äkkiresidenssi on toteutettu yhteistyössä Galleria Harmonian, Jyväskylän taiteilijaseuran, Jyväskylän taidemuseon, Jyväskylän Kiinteistöpalvelun, Kauppakatu viiden asukkaiden, Fine Business Printingin sekä Jussi Jäppinen Ky:n kanssa.

------------------------------------------------------
Äkkigalleria - a nomadic exhibition space
akkigalleria@gmail.com
http:akkigalleria.blogspot.com

Anna Ruth, Artistic Director/Curator
Juho Jäppinen, Assistant Director

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti